Meistä jokainen arvottaa synnytykseen liittyviä asioita eri tavoin. Yhdelle hyvin oleellista on tilan estetiikka, toiselle kumppanin läsnäolo. Joku haluaa olla yksin pimeässä suihkussa ja toinen taas janoaa kaiken hellimisen mitä voi vaan saada. Yhdistävää kaikille on toive oman eheyden säilymisestä, kunnioittavasta ja tukea antavasta vuorovaikutuksesta sekä tarve yksityisyyden huomiointiin.
Kun itse valitsin synnytyspaikkaani, halusin ympäristön ja läsnäolijoiden tukevan omaa kykyäni synnyttää. Halusin itse ottaa vastuun minun ja lapseni, perheemme, hyvinvoinnista. Halusin synnyttää itse, luottaen omaan asiantuntijuuteeni. Vaikka molemmat synnytykseni ovat haastaneet ja repineet minua auki, ovat ne samalla avanneet minusta jotain täysin uutta. Kaiken intensiteetin keskellä tiedän olevani uskomattoman vahva. Ja että minusta pidetään hyvää huolta.
Jollekin toiselle valitsemani synnytystapa olisi kauhistus. Liika ihmisiä, eikä lääkkeellistä kivunlievitystä tai sairaalaympäristön turvaa. Jokaisen synnyttäjän toiveet perustuvat hänen henkilökohtaisiin kokemuksiin ja Aktiivinen synnytys ry on jokaiselle. Emme kampanjoi vain kotisynnytysten puolesta tai kannata vain lääkkettömiä synnytyksiä. Yhdistyksen ydinviestinä on edistää synnytyskulttuuria niin, että se vastaa paremmin kaikkien synnyttäjien ja perheiden tarpeita. Jotta jokainen voisi valita omaan henkilökohtaiseen tietoonsa ja ammattilaisten antamaan asialliseen tutkittuun tietoon perustuen sen itselleen parhaan paikan, tavan ja seuran synnyttää.
Kätilöt ovat upea joukko ylpeitä ja työtään sydämellään tekeviä ammattilaisia. Terveydenhoitajat tekevät kaikkensa luodakseen pohjan turvalliselle äitiyshuollolle ja lääkäreiden tavoitteena on pitää synnyttäjät ja vastasyntyneet ehyinä ja elävinä. Maamme on täynnä uskomattoman vahvoja ja rohkeita synnyttäjiä. Ja kaikkensa perheensä hyvinvoinnin vuoksi tekeviä puolisoja. Mikä monipuolinen ja tarmokas tiimi!
Ja kuitenkin kaikkia ovat huolissaan nykytilanteesta, kun vapaus valintaan kutistuu. Synnytyosastoja suljetaan ja remonttien keskellä toimintaa supistetaan. Monet kätilöt kokevat olevansa kädet sidoittuina isomman paineen alla. Moni synnyttäjä kokee, ettei ole tullut kuulluksi, nähdyksi. Lempeä lapsivuodeaika muuttuukin traumankäsittelystä pimeäksi ja pohjattomaksi. Toiset perheet hylkäävät kontaktin terveydenhuoltoon kokonaan kun heidän valintojaan ei kuunnella ja kunnioiteta.
Väkivalta on sananmukaisesti vallankäyttöä, voiman siirtämistä pois toiselta. Vallan riistoa terveydenhuollossa ruokkivat pelot, epävarmuus, kiire, stressi, heikko tuki kollegoilta ja turhautuminen toimimattomaan työkulttuuriin. Obstetrinen väkivalta on rakenteellista väkivaltaa, jossa äitiyshuollon kulttuuri nostaa ammattilaisten auktoritäärisen päätösvallan naisen oman asiantuntijuuden ja koskemattomuuden yläpuolelle. Väkivalta riistää naiselta mahdollisuuden hallinnan tunteeseen ja voimaantumiseen sekä hyvään synnytyskokemukseen, joka luo pohjan tasapainoisen perhe-elämän alkuun.
Tilanteet eivät muutu, jos niitä ei muuteta. Ne eivät muutu, jos ajatellaan että ei se nyt oo niin justiinsa. Tai jos perusteluksi riittää, että näinhän on aina tehty! Muutos ei tapahdu vain sisäisesti puhisemalla, vaan se tarvitsee tuekseen ääneen lausuttuja sanoja, lähetettyjä kirjeitä ja esimerkkiä näyttäviä tekoja. Alun vastustus sulaa lempeydellä ja kärsivällisyydellä. Sillä, mitä sinä teet, on vaikutusta. Sinä ylläpidät vanhaa tai luot muutosta.
Aktiivinen synnytys ry täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Aktiivinen monimuotoisen synnytyskulttuurin puolesta kampanjointi ei ole päättynyt, eikä yhdistyksen olemassaolon tarve ole vähentynyt vuosien saatossa. Ehkä 30 vuoden päästä yhdistyksen ei tarvitse enää kampanjoida perhelähtöisen synnytyskulttuurin puolesta, kun siitä on muotoutunut hoitotyön normi? Vaikutetaan yhdessä siihen, että näin käy. Aktiivista juhlavuotta!